Koirapalvelut ammattitaidolla

Koulutukset

- Pentukurssit; kurssilla opetellaan arjen perusasiat

- Peruskurssit; vahvistetaan jo opittuja käytöksiä ja opetellaan uutta

- Hajuerottelukurssit ; hajuna kurssilla toimii esim. sieni tmv.

- Yksityiskoulutus ; koulutus räätälöidään asiakkaan tarpeen mukaan

- Koirien ongelmakäytöksen hoito ja käytösneuvonta.

Koulutus on mahdollisimman stressitöntä ja koiralle mielekästä. Koulutus pohjautuu positiiviseen vahvistamiseen ja koiran omaan oivaltamiseen. Näin oppiminen on nopeampaa ja koira oppii iloisella mielellä eikä tekeminen perustu pelkoon tai stressiin.

Pidemmät koulutukset:

4 tai 6 kuukauden kurssilla saat henkilökohtaista räätälöityä tukea, opastusta ja opetusta kaikkiin pennun/ junnun kehitykseen, opetukseen, käsittelyyn ja hoitoon liittyviin asioihin.

Kurssilla opit kouluttamaan positiivisin keinoin ja opit ymmärtämään koiraa ja sen tarpeita. Kurssilla perehdytään myös pennun ja kasvavan koiran tarpeisiin. Virikkeisiin, lajille tyypillisiin asioihin jne.

Pentu tarvitsee johdonmukaista ja ymmärtäväistä ohjausta heti alkumetreiltä. Jotta vältyt pahimmilta karioilta, aloita pennun opettaminen ja sosiaalistaminen hetki kun se saapuu kotiisi.

Pennun koulutus, kurssin kesto 4kk: tällä kurssilla pääsee hyvin käsiksi pentuajan iloihin ja haasteisiin.

Tapaaminen n. 1x/vk. Kurssi sisältää 16x 45 min. tapaamiskertaa.

Hinta: 720 eur. (norm. 800 eur.)

Pennusta junnuksi, kurssin kesto 6kk: pennusta junnuksi ajanjakso sisältää paljon erilaisia kehitys- ja herkkyyskausia. Tällä kurssilla sinulla on ammattilaisen tuki arjen haasteissa koko ajan.

Tapaaminen n. 1x/ vk. Kurssi sisältää 24x 45 min. tapaamiskertaa.

Hinta: 1080 eur. (norm. 1200 eur.)

Yhdelle kerralle jää 45 euroa hintaa, normaalisti 45 min yksityisopetus maksaa 50 eur


Kuva. Hanna P.

Koirahieronta

Milloin hierontaan?

Eikö koirasi halua enää juosta lenkillä? Kieltäytyykö koirasi hyppäämästä? Eikö näyttelykoirasi suostu enää seisomaan näyttelyasennossa tai onko juoksuaskel lyhentynyt? Onko seniorikoirasi alkanut jäykistymään? Onko metsästystoverisi ollut kovassa rasituksessa?

Tässä muutama esimerkki siitä milloin koira olisi hyvä viedä hierontaan. Ammattitaitoinen hieroja kartoittaa hoitotarpeen ja tekee hierontasuunnitelman.

Hieronnan vaikutukset

- Rentouttaa

- Lievittää kipua luonnollisella tavalla ja turvallisesti

- Vaikutus ihoon: talirauhasten eritys ja pintaverenkierto kiihtyy, arpien ja kiinnikkeiden kasvu vähenee

- Vaikutus ääreisverenkiertoon ja aineenvaihduntaan

- Vaikutus imunestekiertoon

- Vaikutus hermojärjestelmään: rauhoittava ja tasapainottava

-  Vaikutus lihaskudokseen: rentouttava, rasituksen jälkeen palautuminen nopeutuu

- Heijastevaikutukset sisäelimiin

Hieronnan vasta-aiheita

- Kuume ja tulehdukset

- Paikalliset bakteeri- tai sienitulehdukset

- Rikkoontunut iho, haavat leikkauksen jälkeen, niin kauan kun on verenvuotovaara tms

- Suuret lihasrepeämät

- Pahanlaatuiset kasvaimet

- Rokotuksen jälkeen 2-3 pv

- Juoksuaikana (jos ei akuutti ongelma)

- Muista kertoa muista vaivoista hierojalle!

Ennen hierontaa

- Käytä koira tarpeillaan ennen hierontaan tuloa

- Älä ruoki koiraa pariin tuntiin ennen hierontaa. Vähäinen määrä, kuten makupalat eivät haittaa.

Hieronnan jälkeen

- Käytä koira tarpeillaan

- Tarjoa koiralle vettä

- Pidä koira lämpimänä hieronnan jälkeen. Mukaan voi ottaa peiton tai loimen.

- Pidä koira levossa loppupäivä ja seuraavakin päivä olisi hyvä ottaa rauhallisesti

Käytän tarvittaessa myös  Handy Cure -hoitavaa laserlaitetta.

Koulutus :

Eläinten luontaislääkintäkoulu Weter: koirahierontakoulutus 2014

Eläintenhoitajan ammattitutkinto: koirahieronnan osaamisala 2018

Arvioin myös koirahieronnan näyttöjä.

Kurssit ja luennot:

28.6.2014 Tina Roscoe, lihaskalvojenavaamisenkurssi

3.-4.10. 2015 Osteopaatti, Hanna Kivinen,Koira pintaa syvemmältä 2

10.10-11.10.2015 ELK Weter, Eläinrefleksologiakoulutus koirien hierojille

15.4.2017 Koiran selkäpäivä, Virpi Turunen ja Päivi Kilponen

10.6.2017 Koiran rakenne, Salme Mujunen

5.11.2017 Koiran biomekaniikka, fysioterapeutti/osteopaattinen hieroja Jaana-Kaisa Timonen

2017 Koiran laaja anatomia ja fysiologia, Suomen Eläinterveydenhhuolto-opisto

9.9.20.20 Hevosen ja koiran biomekaniikkaa, fysioterapeutti. Master of Science in Veterinary Physiotherapy, Royal Veterinary College,Filosofian tohtori pieneläinsairauksista, päätyöt: Tutkija, Yliopistollinen eläinsairaala, Hevoslääkärikeskus Hippomedi


Bene Statera® - koirien perinteinen jäsenkorjaus

Bene Statera on latinaa ja tarkoittaa Hyvän Olon Tasapainoa.

Bene Statera® - koirien perinteinen jäsenkorjaus on hellävaraista ja rentouttavaa lihasten käsittelyä. Hieronnan lisäksi käsittelyssä mobilisoidaan hellävaraisesti niveliä ja nikamia kehon omia liikeratoja hyödyntäen.

Mobilisointi lisää nivelten aineenvaihduntaa ja näin edesauttaa ylläpitämään nivelten normaaleja liikeratoja. Käsittelyssä käydään myös huolellisesti läpi triggerpisteitä. Bene Statera® - koirien perinteisellä jäsenkorjauksella tavoitellaan lemmikkisi kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Käytän menetelmää tarvittaessa hieronnan tukena tai voit varata ajan pelkästään Bene Statera® - koirien perinteinen jäsenkorjaukseen.

Koulutus:

Bene Statera® - koirien perinteinen jäsenkorjaus 2018, Bene One, Tarja Tirkkonen

Toimin myös Bene Statera® - koirien perinteinejäsenkorjauskoulutuksessa opettajana.



Koiran ravitsemusneuvonta

Koiran ravitsemusneuvontaa opiskelijahintaan (EAT). Hinnasto löytyy täältä.

Huolestuttaako sinua jokin asia koirasi ruokinnassa?

Onko koirasi nirso?

Närästääkö?

Vaivaako hiiva?

Haluatko vaihtaa koirasi ruokavaliota?

Onko koirallasi yli- tai alipainoa?

Aiheuttaako jokin ruoka-aine kutinaa tai muita oireita?

Jos vastasit näistä johonkin näistä vaihtoehdoista KYLLÄ, suosittelen ottamaan yhteyttä.

Raakaruokintaohjaaja®

Lisätietoja Raakaruokintaohjaajan® tehtävistä ja ravintoneuvonnasta löydät linkistä .

© 2021 Riikan koirapalvelut kaikki oikeudet pidätetään
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi!